Ensimmäinen teksti

No niin, jos taas koittaisi aloitella tälläisen blogin kirjoittamista, en tiedä miten säännöllisesti tai epäsäännöllisesti tulen tätä kirjoittamaan. Ajatuksena siis, että kirjoittaisin sairaanhoitajan työstä ja omista ajatuksista sen suhteen sekä omasta elämästä ja sen käänteistä. En tiiä kiinnostaako sellaiset aiheet ketään, mutta ehkä teenki tätä vähän enemmän omaksi ilokseni ja päiväkirja ajatuksella. Kirjoittaminen kun ollut aina mulle tapa ilmaista tunteitani. 

Teen siis tällä hetkellä töitä terveyskeskuksessa sairaanhoitajana, meillä on  perus 8-16 sekä 8-15 vuorot arkena, viikonloppuisin olemme kiinni sekä arkipyhinä. Meillä on mahdollisuus tehdä myös kiirevastaanottovuoro arki-iltoina sekä viikonloppuisin, ne ovat kivaa vaihtelua ja saa pidettyä akuuttia hoitotyön osaamista yllä, edes jollain tasolla. Ennen terveyskeskus työtä olen tehnyt töitä sairaalan osastolla hyvin erilaisissa paikoissa, voisin näistäkin erikseen kertoa, että millaista työskentely osastolla on ollut esim. verrattuna terveyskeskus työhön. 

Menee hieman epäloogisessa järjestyksessä, mutta olen siis valmistunut vuonna 2018 sairaanhoitajaksi ja ennen tätä olen opiskellut suurtalouskokiksi heti peruskoulusta suoraan, koulutus kesti 3 vuotta, tämän jälkeen opiskelin lähihoitajaksi, joka kesti 2 vuotta ja sitten tosiaan sairaanhoitajaksi, 3,5 vuotta. Paljon on tullut opiskeltua siis elämän aikana ja silti töitäkin ehtinyt tehdä. Voisin näistä kaikista kertoilla seuraavissa teksteissä tarkemmin. :) Tämä oli tälläinen alkuteksti ja pieni koonti siitä mitä kaikkea olen opiskellut ja mitä työtä teen tällä hetkellä. :) 

Kommentit